Ihmelapset

Bet-Nimra oli jo kahdeksan kuukautta. Sitä oltiin yritetty astuttaa aikaisemmin jo yhdellä uroksella, mutta eihän se ollut tullut kantavaksi. Ja nyt (edelleen) Nimrassa on sellaistakin "vikaa", että ruoka tuppaa maistumaan ja se ei oikein auta siinä kantavaksi tulemisessa ja kahdeksan kuukauden ikäkin on ensisynnyttäjälle aika paljon. En siis suuria odottanut, kun astuttelin sitä lempilapsellani Fin Ch Jerusalemilla. Oikeastaan ajattelin koko touhun olevan täydellistä ajan hukkaa, mutta...

Nimra on luonteeltaan aivan uskomaton rotta! Se suhtautuu kaikkeen rauhallisen harkiten ja rakastaa ihmisiä. Eikä siinä vielä kaikki: Nimralla kun ei ole mitään muita rottiakaan vastaan. Se vain haluaa elää rauhassa ja tappelematta kaikkien kanssa ja saada oman osansa rapsutuksista ja muiden huomaamatta mahdollisimman suuren osan ruuasta! Nimra on jopa ehtinyt elää aika monenlaisessa laumassa. Ja minulla on lähiaikoina ollut russian buff kasvatuksessa hiukan liian lujaluonteisia rottia. Olen jättänyt monta niistä luonteen takia käyttämättä. Siksi odotin Nimralta paljon ja varsinkin tältä yhdistelmältä. Nimra vaan ei tullut kantavaksi.

Fin Ch Jerusalem. Ihana lammasrotta (rex, buff). Itseasiassa ensimmäisestä minulle syntyneestä rex-poikueesta. Jerusalem menestyi myös näyttelyissä samoin kuin veljensä Jeriko, niiden kihara, kun oikeasti on kiharaa. Pojat ovat myös luonteeltaan ihania, Pet-hurmureita.

Tässä Jerusalem täysin trimmaamatta lammaskarvassaan

Kävi niin, että jälleen kerran Nimralla ja Jerulla oli kiihkeä yö, mutta aamulla odotti kauhunäytelmä. Nimralla on ikävä tapa potkia taakseen niin naaraita, kuin tätä urostakin. Ei tosissaan, mutta tällä kertaa osuvasti. Jerun silmä oli puhjennut! Jerulle soitettiin sitten eläinlääkäriaika ja se pääsi ihan silmäspesialistille, joka vieläpä ymmärsi jotain rotistakin. Minua pelotti hirveästi, kun Jeru nukutettiin silmän poistoa varten, mutta jännitti eläinlääkäriäkin, kun sanoin sen olevan arvokas jalostuseläin ja pyysin häntä nukuttamaan sen mahdollisimman varovasti. Sitten vaan odottelin, että soitetaan, että Jeru on kuollut tai kello lyö kuusi ja voin hakea Jerun kotiin. Klo. 17.41 kun olin valmistautumassa hakemaan Jerua, tuli tekstiviesti. Käteni tärisivät, kun avasin viestiä ja kun luin sitä, huusin riemusta ääneen tyhjässä asunnossani!: "Hei! Jerusalem on herännyt operaatiosta joten voitte tulla jo hakemaan hänet. terv. Laura, pet-vet".

Tässä nykyisin yksisilmäinen "merirosvomme". Toisen silmän puuttuminen ei haittaa Jerua millään tavalla. Edelleen se on pomo ja löytää ruokakätköt nopeimmin.

Jatkoimme "astutuksia", mutta Nimra vain oli rakastunut Jeruun ja kun Jeru yritti sitä astua, se kääntyi selälleen makaamaan sen alle. Lopulta ne vain aina menivät yhdessä nurkkaan nuolemaan ja kirputtamaan toisiaan ja makoilemaan milloin minkäkinlaisessa kasassa. Nimrassa ei näkynyt mitään kantavaksi tulemisen merkkejä. Ja niin se jatkoi laumassaan asumista.

12.3. minä menin niskan välilevytyrän poistoleikkaukseen. Samalla korjattiin muutenkin viallista kaularankaa. Jouduin jäämään sairaalaan pidemmäksikin aikaa. 19. päivä Tero sanoi, että Nimra on varmaan kantavana, kun se on niin iso. Laskimme päiviä viime kiimasta/astumisesta ja sen mukaan sen sitten pitäisi synnyttää 21.-23. päivä. Kyselin Terolta onko hän nyt aivan varma ja miten se käyttäytyy muuta laumaa kohtaan. Tero kertoi sen rakentaneen taloon pesän. Kai se ajatteli, että muu lauma voi sitten välillä ihan hyvin hoitaa vauvoja. Minä en kyllä ollut yhtä luottavainen, vaikken vieläkään uskonut, että Nimra nyt sitten yht'äkkiä olisikin kantavana kaiken jälkeen. Dunaan silti, varmuuden vuoksi. Kyllähän naaras voi laumassakin synnyttää joissain tapauksissa, mutta tässä laumassa oli eräs yksilö, johon en ihan luottanut.

23.3. iglossa kitisi. Ihmevauvat oli sitten todellakin syntyneet! Siellä oli viisi pientä, punaista nakkia, joista enemmän seuraavalla kerralla. Ja ne nimet... nekin selviävät vasta ensi kerralla.

Tuikku